Pieni kuvapäivitys

Jätä kommentti

Kategoria(t): seinä, sisustus

Sateelta suojaan

Jätä kommentti

Kategoria(t): yleistä

Ikkunakunnostusta

Kriittiset vaiheet syksyn koleutta ajatellen ovat ohi ja siitä seuraa tietenkin uusien kiireellisten kohteitten ilmestyminen. Paneeloidun huoneen ulompi ikkuna on ensiavun tarpeessa, toinen kulmaraudoista on ruostunut puhki ja yhdessäkään ruuvissa ei ole kierteitä. Halkeamat imisivät vettä sisään ja pellistä on puolet ruostunut pois.

Aloitin poistamalla kulmaraudat, liimasin ruuvien reiät umpeen puunpalasilla ja poistin tietenkin lohkeilevan maalin. Käytin lakkakittiä täyttääkseen halkeamat, hioin ja pohjustin Otepohjalla. Minulle suositeltiin Teho ikkunamaalia ulkopintaan ja Maalarin valkolakkaa sisäpuolelle. Valitettavasti aikaa ei ole kunnolliseen kunnostamiseen, vaan nyt olosuhteet pakottavat ensiapuun. Työn hitaus yllätti, kuivuminen vie todella paljon aikaa-erityisesti Ikkunakitti on vetelää. Vaikka vuorokausia on kulunut, en tohtisi vielä maalata.

Sisemmistä ikkunoista toisesta oli lasi haljennut ja sen vaihdon yhteydessä huomasin ikkunan huonon kunnon. Sen lasin olin vaihtanut ja kitannut, mutta vain ulkopuolelta ja joudun tekemään sen uudestaan jahka saan ulommat ikkunat takaisin karmiin. Etelänpuoleisen seinän ikkunat ja vuorilaudat olivat myös huonossa kunnossa joten poistin sieltäkin lohkeilevan maalin ja pohjustin. Onneksi tälle viikolle on luvattu lämmintä poutasäätä, mutta ensi kesänä on paljon tekemistä….  ;-)

Jätä kommentti

Kategoria(t): ikkuna, seinä

Valkoista

Peruspaneeli

Jätä kommentti

Kategoria(t): seinä

Sairas halpa halli

Työkaverini palasi lomiltaan eilen ja näytti pirteältä ja hyvinvoivalta. Hän oli koko keväänä sairastellut ja mm käheä kurkku oli haitanut opetusta mutta oli kuitenkin takanapäin. Eikun. Vajaan tunnin työpaikalla oleskelun jälkeen oireet palasivat ja hän joutui siirtymään toiseen työhuoneeseen joka sijaitsee toisessa osassa rakennusta.

Rakennus valmistui 2001 ja muiden julkisten rakennusten tapaan kilpailutettiin. Sitä saa mistä maksaa. Halvin työ tehdään joko kiireellä tai oikasten. Sähköurakointi on tullut kalleimmaksi koska siinä vedettiin mutkat suoriksi. Oikeassa sähköjärjestelmässä erotetaan ronskit sähkölaiteet herkistä, eli valaisimien, pölynimureiden ja kahvinkeittimien sähköpiikit eivät aiheuta tietokoneille ongelmia. Kuitenkin skannerit, irralliset levyasemat ja vastaavat kojeet eivät kestäneet kahta vuotta pitempään, kuten eivät myöskään halvimmat kilpailutetut pc:t joista melkein jokaisesta hajosivat virtalähteet ensimmäisen vuoden aikana. Muutostöiden yhteydessä pari vuotta sitten säkhömies ihmetteli järjestelyjä-meillä on kahdenlaiset pistokkeet seinissä, mutta vain yhdet johdotukset.

Puhelinyhtiön mies kirosi sisäisiä johdotuksia, ristinkytkentäkaapissa eivät johdot olleet järjestyksessä vaan puhelimien johtoparit piti etsiä mittarilla. Eipähän se työkustannus ollut sähköurakoitsijan kukkarosta pois…

Rajujen sateiden aikaan putkisto näytti heikkoutensa ja paljasti toisen virheen: katon sadeveden poistoputki mereen ja vessojen viemäriputket olivat meneet ristiin. Viemäriputket eivät jaksaneet vetää sadevettä katolta mutta mereen mahtui kyllä kuuden vessan tuotokset. Nopeasti hutiloiden oli tuokin urakoitu.

Pientähän tuo on, mutta uutinen eiliseltä paljastaa kuinka tyhmää on satsata suuret rahat ja vaativat projektit ja maksaa kaikista halvimman hinnan. Areva lupasi rakentaa Olkiluoto 3:n halvimpaan hintaan, mutta tästä tarjoushinnasta taitaa tulla vielä kallistakin kalliimpi. Raha on todella huono mittari, tai toisaalta hyvä. Kotitalouksilla ei ole muita vaihtoehtoja laadunvalvontaan kuin hinta-siksipä eivät muulloin kuin pakon edessä osta halvinta mahdollista.

Kuntotarkastusta tehdessä en halunut valita halvinta vaihtoehtoa, ja vaikka hinta ei takaa mitään, tiedän kuitenkin että halvinta vastaavaa kartoitusta tekevä satsaa kartoitusta kohden vähemmän aikaa kuin kallista tai keskihintaista tekevä. Toivotaan nyt kuitenkin että saavat tuon tarjousvoimalan joskus valmiiksi. Ja että johdotukset ovat suurimmaksi osaksi oikein…  ;-)

Jätä kommentti

Kategoria(t): yleistä

Valkoista

Paneeli

Jätä kommentti

Kategoria(t): seinä, sisustus

Tilannekatsaus

Leipätyö on haitannut remontointia, ja yhä useammin unelmoin uranvaihdosta. Iltaisin ehtii tehdä jotain pientä mutta viikonloppuisin työ etenee jo reipasta vauhtia. Ekovilla-vaihe on ohi ja tänään hain ihan tavallista paneelia Byggmaxin valikoimasta jolla peitän poistetun oven. Sain sahattua valmiiksi tuon metrin seinän verran, ja jopa maalattua oksalakalla ja ekan kerroksen. Yläpohjaan johtavan luukun eristäminen on myös työn alla.

Ja nyt kovapornoa.

BahcoOstin tänään sahan, enkä millaisen tahansa vaan ergonomisen, James Bond-tyylisen värkin. Bahco on vuoden alussa tuonut markkinoille todella mahtavan tuotteen jossa on irrotettava Ergo-kädensija ja Superior-vaihtoterät. Siinä ei sinänsä ole mitään uranuurtavaa, vaan kädensijan muotoilu! Sitä saa kolmena eri kokona ja istu todella hyvin käteen. Painoa siinä on juuri sen verran ettei sahanterä hypi sormille ja sahanterät on päällystetty appelsiinikuorimaisella piinnotteella. Terä ei jää kiinni vaan luistaa kuin siinä olisi teflonpinta. Terä (minkä minä ostin) on tuplariviä ja leikkaa todella siististi mutta teroittaminen taitaa olla ongelmallista. Hinta on, suhteutettuna puun hintaan, maltillinen kun kädensijan saa vajaalla parillakympillä ja terien hinnat liikkuvat kahden ja kolmenkympin välillä. Jos haluat hemmotella itseäsi-hanki Bahco-saha!!  :-)

Mitsu puskuttaa lämpöä huomaamatta ja kotitalousvähennys on tehty netin kautta. Pari viikkoa sitten mahatauti vei, ja viime viikoloppuna flunssa veti kuumeen 40 asteeseen mutta eiköhän onni käänny-tänään musta kissa juoksi eteeni eikä ehtinyt sylkäistä. Kissaparka jäi autoni alle…

Jätä kommentti

Kategoria(t): sisustus